sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Hard like Heroic

.. More than you can handle

1v Fennor (c) TK
Onnea 1v Heroic Team, joka on saanut jo 70 jäsentä! Kiitos kaikille aktiivisille ja vähemmän aktiivisille jäsenille kuluneesta vuodesta ja jatketaanhan samaan malliin vielä pitkään.

Uutta ulkoasua odotellessa muokkasin vanhaa ja uusin hieman tekstejä. Nykyisin seuraan voi liittyä yksinkertaisesti vain VRL:n puolella ja vaikka uudistuksen päätarkoitus oli helpottaa minun työtäni, toivon sen myös madaltavan liittymiskynnystä ja tekevän siitä mielekkäämpää.

Nyt haluaisinkin kuulla teitä arvon jäsenet. Mitä haluaisitte ja vaaditte seuraltanne, oletteko olleet tyytyväisiä vai löytyykö valitettavaa?
Olisi niin ikään hauska tietää kaipaisitteko jonkinlaista yhteisöllisyyttä, tunnetta siitä, että tässä nyt oikeasti ollaan iso tiimi ja puhalletaan yhteen hiileen. Mitä mieltä olisitte esimerkiksi HCT irc kanavasta, meseryhmästä tai vaikkapa niin hullusta ajatuksesta kuin ihan miitistä?

Kunhan saavutamme sadan jäsenen rajan, johon voi toki olla vielä pitkäkin aika, aion järjestää jäsenille avoimen arvonnan. Suurin kysymys tässä lieneekin se, että mitä te kaipaisitte palkinnoiksi. Minulla ei ole tarjota kuin surkeita pohjapiirustuksia, jokunen tynkä luonne tai pari tuontia, mutta esimerkiksi TK:lla olisi kai lahjoittaa muutama ravikuva. Kunhan saan yhteyden tangerineen, voisi hän mitä luultavimmin valmistaa tilausulkoasun pääpalkintona. Kommentoikaa mikäli teillä on ehdotuksia palkinnoiksi tai jos joillekin jutuille olisi erityisesti tarvetta! Haluaisin tietää myös, olisiko jokin rahallinen tai aineellinen palkinto mielestänne liioiteltu.

Ottaisin enemmän kuin mielelläni kommentteja vastaan aiheesta kuin aiheesta ihan tähän tai sähköpostiin, mikäli ei halua mielipidettään kaikelle kansalle kuuluttaa! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti