maanantai 4. heinäkuuta 2011

Jasnyn tilannetiedotus

Viimeaikaisen epäaktiivisuuteni syyt näkyvät sievästi vasemmalla.
Vietän kesäni työharjoittelussa ratsastuskoululla, eikä fyysisesti raskaan päivän jälkeen jaksa kuin rojahtaa sohvalle. Wowia en pelaa enää niin aktiivisesti kuin vuosi sitten, mutta alkamaisillaan olevan arena seasonin vuoksi innostusta löytyy normaalia enemmän.

Hawa on tällä hetkellä melko jäissä. Päivitän sivuja kaikessa rauhassa hiljalleen ja lisään ne kaikkien nähtäville vasta myöhemmin. Tuloillaan on kiireistäni huolimatta neljä uutta evm hevosta ja näille muutamat varsat.

Myöskään ARJ Laatis ei ole unohtunut ja järjestän tilaisuuden, kun tiedän pystyväni hoitamaan tuomarien pisteytykset ja tulokset sivuille ajallaan. Mikäli viimeistään elokuussa mitään ei tapahdu, annan TK:lle domainini tunnukset hänen niin halutessaan.
Minulla on nyt myös ihan virallisesti aikomuksena saada saddle seattiin varsaluokat, joista puhuin aikaisemmassa postauksessa. Ennen tätä laitan kuitenkin Hawan ajan tasalle.

Näin ohimennen pakko mainita eräiden NJ näyttelyiden kyseenalaisesta BIS tuomaroinnista, joissa tuomarin rakennetuntemus rajoittui vain puoliverisiin. Kaikilla hevosilla, joiden kuvissa ei ollut puoliverisen näköistä otusta, vaihtui luokkatuomarien antamat irtosertit kumaan. Osoite kutsuun tässä. Aiheesta on turha valittaa tämän enempää, sillä NJ tuomaroinnit ovat käsittääkseni melko usein olleet kyseenalaisia.

3 kommenttia:

  1. Ne NJ säännötkin voisi lukea. Tossa näyttelyssä ei ole saanut jakaa enempää sertejä.

    t. Kati K.

    VastaaPoista
  2. ^ Tais mennä tekstin pointti ohi...

    VastaaPoista
  3. Yhdyn edelliseen anonyymiin, sen tekstin voisi lukea ennen kuin kommentoi :-)

    VastaaPoista