sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hawan jouluvarsat

Hawasta on tänä jouluna lähdössä iso kasa saddlebredvauvoja maailmalle, jotka on hyvä pakata pukin konttiin jo sopivasti etukäteen. Tärkeimmät ja lähes ainoat vaatimukseni kasvattien tulevaisuudelle on suvun jatkaminen ja sivujen säilyminen netissä.

Tarjouksen yhteyteen kasvatin tuleva koti ja mahdollisesti joitakin tulevaisuudensuunnitelmia, jos sellaisia on. Suosittelen pitämään silmällä värien realistista periytymistä ja valitsemaan painotukseksi jonkin yleislajin tai askellajit, muttei kaikkea sekaisin.
Autan ilomielin askellajeista tietämättömiä ostajia ja opastan tarvittaessa kuvienkin kanssa. Mikäli et itse jaksa tai halua kilpailla, voin ottaa kasvatin omille kisalistoilleni, mutta kisaaminen ei ole missään nimessä pakollista.

» Sivut ilmoitettava viimeistään kahden viikon kuluttua ostosta.
» Minulla on oikeus ottaa kasvattini pois mikäli sen sivut eivät toimi, eikä minulle ole ilmoitettu uusia sivuja.
» Jos aiot luopua kasvatistani, tarjoat sitä ensimmäisenä takaisin minulle.
» Kasvattajaksi linkitettävä Hawa Gaited Horses (http://renewy.com/hawa) tai Jasny (VRL-01414).

Nimiehdotukset ovat antamassa osviittaa, niitä ei ole pakko käyttää.

Hawan jouluvarsat 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti