maanantai 21. maaliskuuta 2011

Epäaktiivisuutta täältäkin


Samaa kuin Jasny, eli virtuaalihevostelu jää nyt kolmoseksi minullakin. Kirjotuksia on vielä tämä viikko ja onnistuin yli vuoden tauon jälkeen koukuttamaan itseni totaalisesti World of Warcraftiin.

Kisoja ei varmaan HCT:ssä ihan vähään aikaan ole, elleivät jäsenet ano HCT:lle avoimia kisoja. Niitä voi aina ilmottaa meille mailiin ja me lisäämme ne HCT:n kalenteriin. (:

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Starcraft II


Suunnaltani ilmenee hieman epäaktiivisuutta virtuaalihevosasioissa, sillä kuten kuvasta näkyy, olen eksynyt starcraftin kuumottavaan maailmaan (minusta tulee pirun vihainen aina kun häviän). :D
Tämä tuskin kuitenkaan vie kaikkea aikaa kuten wowi, joten en ole jäämässä tauolle. Kilpailuja ei varmaankaan tule tiuhaan tahtiin, jos ollenkaan, ellette saa tangerinea niitä järjestämään. (;

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Calan kevään egyptiläiset

Jasny on painostanut mua kirjottamaan blogiin ties miten kauan, mutta en ole saanut aikaseksi kirjottaa mitään, koska en ole keksinyt aihetta. Mutta nyt päätin sitten tehdä Jasnyn tyytyväiseksi ja kirjoittaa niinkin turhasta aiheesta kuin meiän kevätvarsoilla pullistelu.

Calaan syntyi nyt maaliskuussa kolme egyptiläissukuista kasvattia uklkomaalaisista oreista (sen takia olenkin näistä niin ylpeä). Tosiaan Calan arabikasvatus painottuu vahvasti egyptinarabeihin ja tuossa muutama päivä sitten päätinkin luopua suurimmasta osasta muita Calan arabeja. Minulle jäi puolalaiset tammat Dahabu Aniela sen erikoisen suvun vuoksi ja Bazira M, koska... no, tykkään vaan tästä tammasta. Lisäksi Calassa pysyvät domesticit Dahabu Oliver, Cairo al Rayad ja sen poika Cameroon al Rayad. Cairo jäi Calaan puhtaasti siitä syystä, että se on varmaankin hienoin arabi, jonka olen koskaan omistanut. Cameroon jäi jatkamaan sen isälinjaa ja Oliver saddle seat -painotuksensa vuoksi. Oliveria voisi myöhemmin käyttää national show horse -jalostukseen.

Ja nyt takaisin alkuperäiseen aiheeseen pitkän sivuraiteilla surffailun jälkeen. Tosiaan Calan melkein kaikki synnytysiässä olevat egyptiläistammat astutettiin tuossa viikko takaperin ja heti kun sain orien omistajilta vastaukset, tein näille uusille vaaveille sivut. :) Nyt haluun hehkuttaa näitä vielä ihan yleisesti kaiken lisäksi. :D

Eka varsa on tamma CLA Yusra Rasha, josta olen oikein erityisen ylpeä, koska sen emä on ensimmäinen Cala -kasvattajaliitteen alle syntynyt hevonen! Isänä Golden Bay Acresin Moubarak al Amani, jota olen salaaa ihaillut useammin kuin yhden kerran. Yusra Rasha tulee tulevaisuudessa kisaamaan AHAC:ssa hunter pleasurea ja english show hackia. Näissä ulkomaalaisissa hevosissa tuntuu olevan useasti kuitenkin se ongelma, että monen sukulaisen sivut ovat kadonneet tai niitä ei ole linkitetty. :/

Toinen talliin syntynyt olikin sitten mahtavan komeat kuvat saanut ori Cala Ali Badr. Ali Badrilla on melkein kokonaan ulkomaalainen suku, sillä sen emä on hankittu Calaan USA:sta. Isän puolelta Ali Badrilla on suomalaista sukua toisessa polvessa, sillä isän kasvattaja Naryia Arabians on suomalaisen omistama.

Myös kolmas varsa on ori, hieman yli kolmipolvinen CLA Alim Regalis, jonka isää suorastaan rakastan. Tämän kanssa kävi kyllä semmonen pieni kämmi, että olin aivan sokeutunut tuon isän upeudesta, ja vasta varsan synnyttyä tajusin sillä olevan täysin sama isänisä kuin Yusra Rashalla. No, ei voi mitään. Molemmista näistä orikasvateista pitäisi tulevaisuudessa vääntää kouluratsuja.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Saddlebredien suosio?

Tein eile viiden aikaan aamulla hevostalli.nettiin topicin, johon laitoin myyntiin nämä viisi Hawan uutta kasvattia. Päivällä palasin internetin ihmeelliseen maailmaan ja jokaisesta varsasta oli tehty vähintään yksi tarjous. Oletin todella, että joku vaivautuisi ehkä yhdestä konista tarjoamaan ja loput jäisi itselle. :D Toisin kuitenkin kävi ja olen iloinen rodun tämänhetkisestä suosiosta, mutta mistä se tuli niin yllättäen?
Taisi olla helmikuun alussa, kun tein Hawalle esittelytopicin, jossa myin vuoden 2010 kasvatteja pois ja niistä yhdeksästä(?) jopa kaksi taisi saada uuden kodin kyseisen topan kautta. Mistä yhtäkkinen suosio ja kuinka kauan se kestää?

Järjestin taas muutamat ARJ:n askellajikilpailut, mutta tällä kertaa kokonaan Hawan nimissä.

Osallistujia kaivataan:
http://renewy.com/hawa/arj/sdb1.html
http://renewy.com/hawa/arj/sdb2.html
http://renewy.com/hawa/arj/sdb3.html
http://renewy.com/hawa/arj/sdb4.html
http://renewy.com/hawa/arj/sdb5.html
http://renewy.com/hawa/arj/sdb6.html

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Sdb & Nsh Laatuarvostelu

SNL valmistui tänään, olen tulokseen kohtuullisen tyytyväinen ja pisteytyskin toimi käytännössä ihan hyvin. Oma hevoseni Shadow of the Valley of Death saavutti SNL-II palkinnon, vaikka sen jälkeläisnäyttö ja luonne ovat toistaiseksi melko kamalia. Palkinto tulee vielä tulevaisuudessa nousemaan, uskokaa pois. (;

"Sdb & Nsh Laatuarvostelu palkitsee virtuaalimaailmassa panostetut ja ansioituneet saddlebredit, national show horset ja hevosten omistajat. Palkinnon tarkoituksena on kasvattaa hevosen arvoa ja tehdä siitä rotunsa keskuudessa halutun jalostushevosen. Sdb ja nsh ovat niin harvinaisia rotuja, ettei meillä ole laatuarvostelutilaisuuksia erikseen."

Uskalsin vihdoin käyttää Hawaa kahdessa hevostalli.netissä pyörineessä arvostelutopicissa ja ihmisten mielipiteet todella yllättivät minut. Siitähän tykättiin! Hevosetkin saivat positiivista palautetta, kuten "upeita ilmestyksiä jokainen" ja "vaikkei hevosia ehkä saisikaan kehua näin, pakko oli myöntää että aivan upeita yksilöitä jotkut teidän hevosista". Olen siis ehkä onnistunut Hawan kohdalla jossakin. :D

torstai 3. maaliskuuta 2011

Rainbows n Stuff

Hawaan muutti tänään kaksi uutta ja suloista saddlebredneitiä, Tijuana's White Tigress ja Ocaron Opal of Liberty. Lisäksi toin (SkillBillin nimiavustuksella) kaksi evm herraa Double or Nothing ja Cyborg Soldier. Aikaisemmin pyrin rajoittamaan hevosmäärän kasvua hieman, mutta nyt olen sitä mieltä, että tulkoon jos on tullakseen. (:

Lisäksi Tijuana otti minut ARJ:n leipiin päivittämään kalenteria, joten jos kilpailut eivät ilmesty sinne halutussa aikataulussa niin minua voi syyttää vapaasti. :D

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

ARJ kilpailut

Anoin muutamat vain HCT:n jäsenille avoimet ARJ:n alaiset kilpailut, joissa luokkia kaikille askellajiroduille, osallistujia siis kaivataan!

http://renewy.com/hct/arj02/sscl01.html Classic
http://renewy.com/hct/arj02/ssco01.html Country
http://renewy.com/hct/arj02/ssen01.html English
http://renewy.com/hct/arj02/ssh01.html Show
http://renewy.com/hct/arj02/sspa01.html Park
http://renewy.com/hct/arj02/tsdb1.html sdb, nsh, gg
http://renewy.com/hct/arj02/tsdb2.html sdb, nsh, gg
http://renewy.com/hct/arj02/tsdb3.html sdb, nsh, gg
http://renewy.com/hct/arj02/ttmuut.html kaikki

Lisäksi tein Hawalle kuvallisen hevoslistauksen, josta haluaisin kuulla mielipiteitä. (:

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Jasnyn ja tangerinen virtuaaliblogi

Jatkossa kaikki Heroic Teamia ja meidän kovin vaihtelevaa aktiivisuutta koskevat asiat ilmestyvät tänne. Etenkin HCT:n jäsenet pysyvät ajan tasalla jos silloin tällöin jaksavat vilkaista blogia.
Lisäksi kirjoitukset pitävät sisällään ihan normaalia virtuaalipohdintaa ja joitakin asioita Hawan ja Calan kasvatuksesta, hevosista, sekä kilpailuista.