perjantai 25. marraskuuta 2011

Tavoitteeni saddlebredkasvattajana II

Aikaisemman tekstini perusteella vaikutan varmaan aika nipolta myös sen suhteen mihin haluan kasvattieni päätyvän, mutta ei, ei suinkaan!

Hawan vauvoille kelpaa sellainenkin koti, missä ne eivät saa muuta kuin ripauksen rakkautta. Tärkeintä on se, että hevoselle tehdään sivut ja ne sivut eivät katoa netistä ainakaan seuraavaan kahteen tai kolmeen vuoteen (eikä mielellään senkään jälkeen). Pelkästään tämä riittää minulle, mutta vielä hienompaa olisi jos kasvatti saisi elämänsä aikana edes yhden jälkeläisen (tai niin monta kuin on tullakseen).
Toissijaisempia asioita ovat kilpailutus ja arvonimet, mutta mitä enemmän niin tietysti sen parempi! Olen toki todella mielissäni, jos jostakin myydystä kasvatista saa mahtavaa jälkeläisnäyttöä omille hevosille, mutta se on vain sellaista hienoa ekstraa, mitä kasvatuksesta toisinaan saa.

Olen niin ikään valmis myymään hevosia yleispainotteisiksi, vaikka kaikki omista saddlereistani ovatkin askellajipainotteisia. Tärkeämpää on realistinen koulutustaso ja selkeä tavoite kuin tietty painotus. Saddlebredit kaiken lisäksi toimivat yleishevosinakin oikein hyvin! Myös ratsastuskoulupolleiksi Hawalaiset karvakorvat kävisivät myös, sillä tarinapainotteinen elämä kuulostaa ihan yhtä hyvältä kuin mikä tahansa muukin.

Toisin kuin useimmat muut, minä en rajoita hevosteni jälkeläismäärää mitenkään. Niin orit kuin tammatkin saavat pääsääntöisesti noin 3 - 6 jälkeläistä elämänsä aikana, mutta pyrin kyllä puskemaan varsoja ulos niin paljon kuin vain mahdollista. Mielestäni kaikki "tämä on niin harvinainen rotu, ettei hevosia ole hyvä varsottaa liikaa, jottei tule massasukua" -höpötykset on turhia, sillä jokaisesta uudesta varsasta on kaikille roduille hyötyä olivat ne sitten yleisestä suvusta tai ei. Kuudesta varsasta on vain jo vuoden tai kahden kuluttua osan sivut kadonneet, osalla ei ole tehty ainuitakaan jälkeläisiä ja vain yksi tai kaksi ovat jatkaneet sukuaan. Tällaisissa tapauksissa linjat pääsevät kuolemaan, eikä se tietenkään ole hyvä asia. Tästä samasta syystä jätän joka ikisestä hevosestani tamma ja orivarsan Hawaan.

Pääpointti on se, että Hawalaisille kelpaa koti kuin koti, joka tarjoaa pysyvyyttä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti