perjantai 20. toukokuuta 2011

Tämä on vain virtuaalimaailma

Tämän postauksen tarkoituksena on esitellä tulevan virtuaalitallini hevoskatras, mikäli kuulen edellä mainitun "hei tää on vaan virtuaalimaailma" -ilmauksen vielä useammin kuin kerran. Kyseessä on neljä epäaktiivista roolipelihahmoani, joiden kuvat on luonut Kalmakoira.
Lupaan, että meidät näkee myös kilpailukentillä jos tuohdun asiasta tarpeeksi.

Heppa 1
Cradle of Death on menestynyt laukka- ja ravihevonen, joka on ottanut tuulta siipiensä alle myös korkeissa esteluokissa. Orin nimi on lähtöisin suoraa sen äkäisestä luonteesta, sillä se on jo tappanut muutaman ihmisen. Mutta ei mamman mussukkaa voi pienestä äkäisyydestä syyttää, onhan se seksikäs kahlekuningas tehnyt minusta miljonäärin.

Heppa 2
Shattered Sun of the Nightfall tuo hevosryhmääni ihanaa naiskauneutta ja se on haalinut useita meriittejä näyttelyiden saralla. Upea ulkomuoto on pettävä, sillä tammalla on sisua suuriinkin suorituksiin. Sun on menestynyt askellajeissa ja GP-tason koulussa uskomattoman hyvin ja se on oikea ruusukehai. Tamman sarvesta tulee glitteriä kaiken aikaa, joka ajautui eräissä laukkakilpailuissa toisen hevosen silmiin. Ilmeisen huonosti koulutettu kaakki pillastui ja alkoi rettelöimään, jonka vuoksi meidät diskattiin ?!

Heppa 3
Negro Diablo on epäluuloinen, eikä tule toimeen muiden hevosten kanssa, mutta sen sijaan se pärjää lajissa kuin lajissa! Olemme haalineet monet ykkössijat niin raveissa, laukassa, esteillä, koulussa, kentässä, askellajeissa kuin valjakossakin. Parivaljakkokilpailuista on riittänyt naurun aihetta koko tallin väelle, kun Diablo puri pariltaan korvan pois.

Heppa 4
Lunacy on kaikista hevosista ihqin, koska sillä on pinkki harja. Tamman häntäruoto vain kasvoi yhtenä päivänä, joka huvitti minua suuresti ja nyt sillä on valtava peräsin. Lucyn arvo ei silti laskenut tapahtuneesta vaan päin vastoin, se toimii koulu-, askellaji-, ja estekilpailuiden ohella meripelastushevosena, sillä tamma kiitää vedessä häntänsä avulla suunnattomia nopeuksia.

1 kommentti: